Salaisuus täyttymykseen

Puhuimme tästä asiasta yhdessä ryhmässämme; nykyään meillä on paljon ongelmia töissä, ongelmia stressin, ahdistuksen ja uupumuksen kanssa. Elämme kaaoksessa, jossa sinkoilemme joka suuntaan. Ja tämä kaaos on täyttymyksen vastakohta, mikä on iso ongelma. Erityisesti yrittäjillä tämä on iso asia, sillä olemme itse vastuussa niistä asioista, jotka ovat kaaoksen vastakohtia. Käsitellään tätä asiaa tänään yrittäjien näkökulmasta, sillä se on kaikista radikaalein näkökulma.

Mitkä asiat siten aiheuttavat kaaosta? Pitkät to do-listat – aina kun saat yhden asian tehtyä pois, kaksi tulee lisää. Tällainen tilanne aiheuttaa kaaosta ja ahdistusta, sillä emme ole kontrollissa. Samoin jos emme koskaan koe tunnetta, että olemme saaneet jotain valmiiksi, emme pysty kokemaan maaliin pääsemisen tunnetta, tämäkin aiheuttaa kaaosta. Vaikka saisimme jonkin asian valmiiksi, eli päästäisiin sinne maaliin asti, mutta meillä on fiilis, ettei se ole riittävä-  tämäkin aiheuttaa kaaosta.

Avainsana kaaoksen taltuttamiseen on fokus. Kuvitellaan tilanne, jossa yritämme tehdä sataa asiaa yhtä aikaa. Meillä on päivässä tietty määrä energiaa; sanotaan vaikka, että meillä on sata yksikköä energiaa ja sata hoidettavaa asiaa. Tällä tavoin mikään ei oikein etene, eikä mikään mene maaliin asti. Ja meidän päällä on koko ajan hirmuinen paine, että asiat pitää saada hoidettua. Olemme kadottaneet kontrollin siihen mitä teemme, ja kontrollin sijaan elämme kaaoksessa, mikä ahdistaa. Ratkaisu tähän löytyy fokuksesta: sinun ei kannata tehdä sataa asiaa.

Jos olet palkattu henkilö jossakin firmassa, sinulle annetaan työtehtävät valmiiksi. Mutta yrittäjänä sinun pitää antaa itse itsellesi tehtävät. Ja yrittäjänä sinulla on monta tehtävää hoidettavana: markkinointi, myynti, hallinto ja tuotanto. Sinulla pitäisi olla fokus jokaiseen osa-alueen toimintaan. Sen lisäksi sinulla tulisi olla fokus koko yrityksen visioon. Sinulla pitäisi olla puolivuositavoitteet, kvartaalitavoitteet, kuukausitavoitteet, viikkotavoitteet ja päiväohjelmisto mitä teet. Mitä selvemmät suunnitelmat sinulla on, sitä enemmän olet kontrollissa. Tässä vaiheessa voi herätä kysymys: voidaanko tietää mitä tehdään puolen vuoden päästä? Ei voida, mutta ratkaisu tähän on adaptoituminen ja suunnitelmaa muutetaan sen mukaan kun se on fiksua. Adaptoidumme päivittäin. Käytämme numeroita ja palautteita adaptoitumiseen, jotta meidän firmalla menee paremmin.
Jos meillä ei ole minkäänlaista suunnitelmaa, tavoitteita tai tavoite itsessään ei ole riittävän selkeä, olemme jatkuvassa kaaoksessa. Tällöin mikään ei voi mennä suunnitelman mukaan. Jos sinulla ei ole tavoitteita, ja vaikka saavuttaisitkin jotain, sinulla on silti tunne, ettet ole saavuttanut mitään. Fiilis siitä, että olemme saavuttaneet jotain, ruokkii energiaa ja tuo tarvitsemaamme hyvää oloa.

Moni ihminen ajattelee, että tavoitteiden asettaminen on pois läsnäolosta. Se ei pidä paikkaansa: jollei meillä ole tavoitteita, emme ole matkalla mihinkään. On pelkkää kaaosta ja ahdistusta, minkä takia moni masentuu nykypäivänä. Kulttuurissamme vallitsee populaarihenkisyys, jossa ei saisi olla mitään vaikeita asioita. Ja jos niitä tulee eteen, suljetaan silmät ja ajatellaan yksisarvisia ja vaaleanpunaisia värejä. Nämä ihmiset ovat yleensä kaikista ahdistuneimpia. Kun heidän kanssaan juttelee hetkenkin, niin sieltä paljastuu pelkästään tyhjyyttä ja ahdistusta (hieman yleistäen sanottuna). Olen nähnyt niin paljon pahaa oloa, mitä ihmisille tulee tästä populaarikulttuurista. Heillä ei ole fokusta mihinkään suuntaan ja he elävät koko ajan kaaoksessa ja ahdistuksessa.

Tavoitteiden asettaminen on se, mikä saa meidät matkalle. Se pysäyttää meidät ajoittain kun meillä on välitavoitteita ja tunnemme olevamme kontrollissa. Tämän takia välitavoitteet ovat olemassa! Itselläni on esimerkiksi tälle päivälle kolme tavoitetta: saada autoresponderi valmiiksi, tehdä tarjous valmiiksi ja pitää kolme Facebook-liveä. Kun olen saanut nämä asiat tehtyä, voin vetää ne yli listalta ja loppupäivän puuhailut oman lapsen kanssa voi tehdä paremmalla mielellä, kun tietää saavuttaneensa tänään jotain.
Nämä tavoitteet on suunniteltu siten, että ne vievät minua kohti puolivuositavoitetta ja kohti visiota.

Toinen asia johon pitää kiinnittää huomiota, on some ja sen käyttäminen. Meidän tulee käyttää  Facebookia ja somea järkevämmin.  Huono somen käyttö on sellaista, ettemme itse ole kontrollissa: katsomme feikkikuvia muista ja alitajuisesti vertaamme itseämme niihin sekä lyömme omia saavutuksiamme alas. Tästä meille jää vain pahaolo, sillä luulemme että kaikki mitä ihmiset postaavat ja kirjoittavat ovat todellisuutta. Todellisuudessa feikkimateriaalin postaaminen someen on oman hyväntunnon rakentamista. Emme saa luulla Facebookin olevan tosimaailma. Itse olen tehnyt niin, että seuraan enemmän tiettyjä sivuja ja vähemmän feediä. Menen yleensä suoraan jollekin sivulle, mistä tiedän löytäväni hyödyllistä tietoa.
Tiedosta siis, ettemme voi verrata omaa hyvää oloa toisten some-elämään. Vaikka siellä olisikin todellisuutta mukana, sinun täytyy verrata omia saavutuksia ja työtäsi. Tämä on se salaisuus mikä tuo täyttymyksen työssä. Saavutat itse asettamiasi tavoitteita. Teet pieniä välisteppejä. Teet aktiivisesti työtä, ja elät omaa elämääsi. Teet markkinointia, teet myyntiä, teet tuotteita. Opiskelet.
Opiskelu on erittäin tärkeää. Itse katson paljon muiden kouluttajien videoita. Ja pohdiskelen ja mietin miten saisin videon asiat käytäntöön. Harvemmin katson mitään kissavideoita tai tosi tv-ohjelmia, sillä en saa niistä mitään syvää merkitystä. 

Eli muista fokus. Älä tee sitä sun tätä ympäri ämpäri, vaan aseta itsellesi tavoitteet. Ohjeista omaa fokustasi. Pidä oma mielesi kasassa. Äläkä anna oman mielesi kampittaa sinua; ainahan me sanotaan, että vois olla paremminkin, ja siitä tulee huono olo. Pidä fokus siinä mikä on todellista.
Tee steppejä omaa valitsemaasi polkua pitkin, ja säädä koko ajan polkua oppimasi perusteella.
Älä vertaa itseäsi muihin. Vertaa itseäsi siihen joka olit eilen. Jos olet saanut aikaiseksi tänä päivänä jotain, olet parempi kuin eilen. Nauti tästä!
Elä tässä hetkessä.  Älä sulje silmiäsi, vaan katso asioita suoraan silmiin. Näin pysyt maadoittuneena etkä joudu ahdistukseen, vaan pysyt elämässä kiinni.

 Jos tekee vain helppoja asioita, elämä on vaikeata. Jos tekee vaikeita asioita, elämä tulee helpommaksi ja helpommaksi.

 

Aloita nykyaikainen palveluyrittäjän markkinointi. Tilaa ilmainen opas ja saat heti käytännön tiedot, mitä sisältä kannattaa tuottaa ja miten julkaista.

Tilaa tästä.

Close

50% Complete

Two Step

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua.