Sain itseni kiinni todella huonosta ajattelutavasta

Kävin vuonna 2019 Kernin koulutuksessa, jonka aikana oivalsin, että olin ajautunut erittäin huonoon ajattelutapaan. En toivo kenenkään muun ajautuvan tähän tilanteeseen, joten haluan jakaa oman kokemukseni kanssasi.

Kun puhumme bisneksen kasvattamisesta, olin aikanani ajautunut tähän negatiiviseen ajatusmalliin, jonka mukaan koko ajan pitää tehdä isompaa ja isompaa sekä koko ajan parempaa tulosta. Käytännössä tämä ilmeni järjestämissäni workshopeissa seuraavanalaisesti. Ajattelin, että minun tulee koko ajan tehtyä enemmän ja enemmän myyntiä, sekä saada joka kerta yhä enemmän osallistujia kuin edellisellä kerralla oli ollut. Jos workshop ei synnyttänyt ennätys osallistujamäärää tai ennätys myyntiä, en ollut tyytyväinen. Jos johonkin workshoppiin oli osallistunut 30 osallistujan sijaan 20, ajattelin, etteivät tällaiset workshopit olisi edes kannattavia! Kun otin järjen käteen, huomasin, että nämä pienemmät workshopit ovat tuottavuudeltaan kuitenkin noin 800 – 1000 euroa, ja olin jättänyt nämä tekemättä!

Olin siis lopettanut negatiivisen ajastusmaailmani takia toimivan toiminnan vain sen takia, ettei se ollut niin hyvä kuin paras! Kuinka järkevää tämä oli? Nyt haastankin sinua miettimään onko sinulla sama tilanne: olet lopettanut jonkun kannattavan asian vain sen takia, että joku muu on toiminut paremmin. Eli ruvetaan tekemään kaikkea mikä on kannattavaa!

 

Aloita nykyaikainen palveluyrittäjän markkinointi. Tilaa ilmainen opas ja saat heti käytännön tiedot, mitä sisältä kannattaa tuottaa ja miten julkaista.

Tilaa tästä.

Close

50% Complete

Two Step

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua.