Hyvä Myyntisivu ei pelkästään esittele tuotetta / palvelua.
Hyvä Myyntisivu kuljettaa ihmisen läpi ”psykologisen ostopolun”.
Hyvä myyntisivu herättää kiinnostuksen, saa lukijan / katsojan tuntemaan, että: ”tämähän on juuri minulle”. Se esittelee tuotteen oikein, eikä anna infoähkyä. Se nostaa ostohalun herättämällä tunteita. Se antaa selkeän kehotteen ja poistaa epävarmuuden, se käsittelee vastaväitteet ja jopa ”kouluttaa” ihmistä, jotta hän ”ymmärtää ostaa”.
Hyvä myyntisivu ei työnnä, vaan ”vetää” ja saa ihmisen itse tekemään päätöksen. Se puhuttelee sekä ”vasenta aivolohkoa” eli järkeä, joka rahapussin avaa JA ”oikeaa aivolohkoa”, joka sitten pyytää vasemmalta lupaa rahapussin avaamisen, jos siltä tuntuu.
Kaikki ostot tehdään tunteella ja perustellaan järjellä. Jos kumpi tahansa puuttuu, ei kauppaa tule.
Lisäksi sivun tulee olla yrityksen brändiin sopivalla tyylillä kirjoitettu ja on ehdottoman tärkeää käyttää Copywriting tekniikoita sisällön ja asiatekstin lisäksi.
Mitä asiaakkamme ovat mieltä?

Emmi Burman
Jukan valmennuksessa vähensin työpäiväni seitsemästä viiteen viikossa, lyhensin päivätuntimäärää keskimäärin kahdella tunnilla päivässä ja nostin tuloni samalla kolmesta tuhannesta neljään tuhanteen kuukaudessa.

Eveliina Similä
Jukan valmennuksessa siirryin päivätöistä yrittäjäksi. Tuplasin tuloni ja saan nyt tehdä asiat niin kuin haluan.

Katarina Tunturi
Kiitos koutsauksesta! Eka kk kun oon laskuttanut 9200€ eli alkaa ole hommat mallilla taas. Koulutus tsemppasi ja sain asetettua selkeät tavoitteet ja tehtyä niistä selkeän suunnitelman.

Tilaa Myyntisivusta Myyntitykki -verkkokurssi
Kyllä, haluan tehdä myyntisivustani myyntitykin!Myyntisivusta Myyntitykki -verkkokurssin hinta 299€ sis. alv 24%.
Saat kurssimateriaalit käyttöösi heti, jos maksat oston maksukortilla.
Halutessasi voit tilata kurssin myös laskulla. Laskulla maksaminen onnistuu, kun selaat sivua alaspäin tilauslomakkeeseen ja täytät lomakkeen. Saat pdf-muotoisen laskun sähköpostiisi ja tunnukset kurssiin heti, kun lasku on maksettu.
Esimerkiksi tällaisia haasteita verkkokurssi ratkaisee
Asiakkaan ongelman ymmärtäminen
Yksi suurimmista haasteista on ymmärtää, kenelle myydä ja mitä asiakkaat todella haluavat. Ilman tätä ymmärrystä on vaikea luoda myyntisivua, joka saa potentiaaliset asiakkaat vetämään ostohousuja jalkaansa.
Myyvän tekstin kirjoittaminen
Vakuuttavan, kiinnostavan ja selkeän tekstin kirjoittaminen on taito, joka erottaa kauppaa tuovien myyntisivujen tekijät muista. Mitä paremmin asiakas ymmärtää saamansa arvon, sitä valmiimpi hän on ostamaan.
Call to Actionin luominen
Yleinen haaste on luoda selkeä ja vakuuttava toimintakehotus, joka ei kuitenkaan tyrkytä. Toimintakehotuksen on oltava ilmeinen ja houkutteleva, rohkaisten vierailijoita tekemään ostotapahtuman loppuun saakka.
Konversion seuranta ja parantaminen
Liiketoiminnan kannalta konversiot ovat elintärkeitä. Konversiasteella tarkoitetaan sitä, kuinka moni vierailija muuttuu asiakkaaksi. Konversioasteen seuranta ja parantaminen ovat oleellinen osa myyntisivun tekemistä ja kehittämistä.
Selkeä sivun rakenne ja luettavuus
Myyntisivun rakenne vaikuttaa siihen, kuinka hyvin sivu toimii. Huonosti rakennettu sivu näyttäytyy vierailijalle sekavana tai epämiellyttävänä, mikä vähentää konversioiden todennäköisyyttä. Opit luomaan selkeitä myyntisivuja, jossa kaikki oleellinen on omalla paikallaan.
Jukka Harju
Yrittäjänä vuodesta 2004
Yli 100,000€ liikevaihto vuodesta 2012
Yli miljoona euroa liikevaihto 2021
Yritysvalmentajana vuodesta 2014
Olen kirjoittanut kaksi myyntisivua, jotka ovat myyneet yli miljoona euroa.
Olen lisäksi kirjoittanut kolme myyntisivua, jotka ovat tehneet useita satoja tuhansia (ja kohta lähestyvät jo miljoonaa).
Näiden lisäksi yli 10 sivua, jotka ovat tehneet kymmeniä tuhansia euroja.
Esimerkkinä voit käydä katsomassa www.aft.fi (Koko sivusto ja jokainen sivu yksin minun kirjoittama).
Olen kouluttanut ja valmentanut jo satoja pk yrityksiä digimarkkinoinnissa ja tärkeimpänä osana on aina myyntisivu, koska se ratkaisee aina myynnin www.businessevolution.fi.
Yli miljoonan vuosi liikevaihto omistamallani yrityksellä: AFT
Yli 100,000€ vuodessa fyysisten tuotteiden verkkokaupalla www.aft-kauppa.fi.
Olen valmentanut useita yrittäjiä tekemään yli 100,000€ myyntisivun.

Kurssin sisältö
Käymme läpi tärkeimmät periaatteet kustakin myyntisivin kohdasta ja jokainen kirjoittaa kurssin aikana jokaiseen kohtaan materiaalin, joten tuloksena on valmis myyntisivu.

Myyntisivun tarkoitus
Onko tarkoitus aloittaa keskustelu, saada tarjouspyyntö vai saada asiakas suoraan painamaan osto-nappia? Miten ostoprosessi on rakennettu ja miten myyntisivu kirjoitetaan tukemaan sitä.

USP
Miten herätät kiinnostuksen ja erotut ensimmäisen 10sekunnin aikana? Opit luomaan selkeän ja ytimekkään USP:n, joka kertoo nopeasti ja tehokkaasti, mikä tekee tarjoamastasi erityisen ja miksi asiakkaan pitäisi valita sinut.

Kenelle
Mitä kirjoitat, jotta prospekti voi tuntea sivun puhuttelevan juuri häntä, eikä yleisesti kaikkia? Kohderyhmän tunteminen ja puhuttelu on avain siihen, että potentiaalinen asiakas saadaan johdettua kaupantekoon saakka.

Sisältö
Miten esittelet tuotteen / palvelun ilman, että se aiheuttaa informaatioähkyä? Opit keskittymään sisällössäsi oleelliseen ja kertomaan asiakkaalle sen, mitä hänen tulee kuulla voidakseen tehdä ostopäätöksen.

Hyödyt
Ihmiset eivät osta tuotteita / palveluita, vaan hyötyjä, jota niiden käyttö tuo. Tämän osion kirjoitus loppujen lopuksi ratkaisee sen, syntyykö kauppoja vai ei. Opit korostamaan ominaisuuksien sijaan niitä hyötyjä, joita asiakas saa tehdessään kaupat kanssasi.

Kehote
Epäselvä tai liian tyrkyttävä kehote karkoittaa asiakkaita. Samoin tietenkin se, jos toimintakehotetta ei ylipäätään ole, vaan sivu koostuu pelkistä toteamuksista. Kirjoitetaan ystävällinen, opastava ja kouluttava selkeä kehote, joka samalla todella ohjaa toimintaan.

Tilaa Myyntisivusta Myyntitykki -verkkokurssi
Paina tästä ja tilaa Myyntisivusta Myyntitykki -verkkokurssi hintaan 299€!Myyntisivusta Myyntitykki -verkkokurssin hinta 299€ sis. alv 24%.
Saat kurssimateriaalit käyttöösi heti, jos maksat oston maksukortilla.
Halutessasi voit tilata kurssin myös laskulla. Laskulla maksaminen onnistuu, kun täytät alla olevan lomakkeen.
Haluatko maksaa laskulla?
Täytä lomake, saat laskun pdf-muodossa sähköpostiisi ja tunnukset kurssiin heti, kun lasku on maksettu.
Tällaisia tuloksia asiakkaamme ovat saavuttaneet

"Ennen kuin lähdin yhteistyöhön Jukan kanssa olin joogaopettaja, joka pyöritti joogastudiota. Töitä oli paljon ja olisi ollut enemmänkin, mutta aika alkoi vuorokaudesta loppumaan kesken ja pää hajoamaan.
Tänä päivänä kaikesta uudesta yrittäjyysosaamisesta innostuneena olen perustanut toisen, ihan eri alan yrityksen ja sijoitan joogakursseista tulleita tuloja nyt sen käynnistämiseen. Jooga-alan töitä teen tällä hetkellä noin 20 tuntia viikossa, silloin kun itselle parhaiten sopii.”
Katja Ojala - Keidas Wellness
"Joku voisi ajatella, että tämä on kallis koulutus. Itse olen kokenut, että se on ollut pieni sijoitus yrittäjyyden oppimiseen. Valmiilla kaavoilla ja systeemeillä olen nopeasti saanut rakennettua kannattavan liiketoiminnan, joka on mahdollistanut lomien pitämisen heti ensimmäisestä vuodesta alkaen."
Malin Ekblom - koirien ravintoterapeutti. - Luonnollinen ruokinta


"Olin ollut yritystoiminnassa mukana 7-8 vuotta, kunnes siirryin yrittäjäksi ostamalla yhtiökumppanini osuuden yrityksestä. Tästä seurasi työmäärän kasvu ja tarve ulkopuoliseen sparraukseen liiketoiminnan eri osa-alueilla.
Nykyään työtuntien määrä on puolittunut ja tulot seitsenkertaistuneet. Olisin todennäköisesti polttanut itseni loppuun ilman sparrausapua. ”
Atte Kaasinen - Crossfit Lappeenranta


"Itselle tärkeää on tietää kokonaiskuva ja meidän työajan kannalta on ollut todella tärkeää ulkoistaa tiettyjä toimintoja. Me pystymme keskittymään muihin omiin palveluihin. Yhteistyön avulla pöytälaatikkotuote on nähnyt päivän valon ja sitä viedään nyt markkinoille systemaattisesti.
On iso asia olla murrosvaiheessa tekemässä verkkopalveluja alalle, jossa ollaan perinteisesti palveltu kuluttajia henkilökohtaisesti paikan päällä."
Heli Kallio - Spine Metodi
Yllämainitut tarinat ovat vain yksittäisiä esimerkkejä – vastaavia on paljon lisää.
Millaisia tuloksia sinä saavutat, kun kehität kykyäsi kirjoittaa myyntisivusi tuloskuntoon?
Lyhyt vai pitkä myyntisivu?
Usein kuulee puhuttavan, että myyntisivun pitää olla lyhyt ja ytimekäs. Tämä ei ole totta, ainakaan jos tuote on yli 50€ arvoinen.
Jokainen satojatuhansia ja miljoonia tekevien myyntisivujen tekijä tietää, että karkeasti ottaen mitä pidempi sivu, sen parempi konversio. Sivun rakenne vain pitää olla kunnossa, että se ei ole yksi pitkä pötkö.
Kenenkään ei ole tarkoituskaan lukea koko sivua, vaan jokaisen prospektin on löydettävä sivulta se oma syy ostaa ja sen oman vastaväitteen käsittely.
Konversioprosenttia parannetaan tekemällä diilistä houkuttavampi ja tähän käytetään tiettyjä Clousaus tekniikoita.
Näitä voidaan käyttää useita päällekkäin, jolloin puhutaan ”Close Stackista”
Tärkeä osa verkkokurssia onkin konversioasteen parentaminen eli se, miten asiakas saadaan ostamaan. Käsittelemme mm. tällaisia menetelmiä.
- Bonukset: Pelkkä bonuksen olemassaolo ei tee siitä arvokasta. Tärkeämpää on viestiä bonuksen arvo ja se, mitä lisäarvoa bonus tuo diiliin.
- Vastaväitekäsittely: Vaikka sivu ei ole varsinainen keskustelu, on äärimmäisen tärkeä ”osallistua asiakkaan päässä olevaan keskusteluun” eli vastata etukäteen häntä arveluttaviin kysymyksiin.
- Dead Line: Ehkä suurin ostopäätökseen vaikuttava tekijä on kiireellisyys. Käymme läpi useita keinoja, joilla viestimme, että seuraava askel tulisi ottaa nyt, eikä myöhemmin.
- Kohtaava tarina: Mikään ei myy paremmin kuin tarina, joka nappaa lukijan mukaansa ja kuljettaa tämän etukäteen läpi matkan, joka sisältää tuotteen / palvelun käyttämisen ja lopputuloksen
- Upotettujen videoiden käyttö myyntisivulla. Sanotaan, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Video sisältää kymmeniä kuvia per sekunti ja lyhyenkin videon avulla voimme kertoa enemmän kuin kymmenin tuhansin sanoin.
Kun tilaat nyt, saat lisäksi KAKSI BONUSTA
BONUS 1
Koulutusten jälkeen saat Business Evolutionin ”Myyntikonversioanalyysi” -webinaarin tallenteen. Tämä auttaa optimoimaan ja kehittämään myyntisivua tulosten perusteella jatkossa.
BONUKSEN ARVO 29€
BONUS 2
Toiminnallinen videoworkshop, jonka avulla rakennat oman asiakasprofiilin. Asiakasprofiilia käytetään myyntisivun sisällön lähtökohtana.
Tälle bonukselle on vaikea määritellä arvoa, sillä koulutusmateriaali on normaalisti vain Sisäpiiriin kuuluvien asiakkaiden käytössä.

Tilaa nyt Myyntisivusta Myyntitykki -verkkokurssi
Kyllä, haluan tehdä myyntisivustani myyntitykin!Myyntisivusta Myyntitykki -verkkokurssin hinta 299€ sis. alv 24%.
Saat kurssimateriaalit käyttöösi heti, jos maksat oston maksukortilla.
Halutessasi voit tilata kurssin myös laskulla. Laskulla maksaminen onnistuu, kun selaat sivua alaspäin tilauslomakkeeseen ja täytät lomakkeen. Saat pdf-muotoisen laskun sähköpostiisi ja tunnukset kurssiin heti, kun lasku on maksettu.
Haluatko maksaa laskulla?
Täytä lomake, saat laskun pdf-muodossa sähköpostiisi ja tunnukset kurssiin heti, kun lasku on maksettu.