Kuinka tein tunnissa 645e + alv

palveluyrittäjä Jan 09, 2021

Tein kerran live stream-testin, jonka aikana vedin 60 minuutin fysiikkatreenin. Treeni oli rakenteeltaan samanlainen mitä olen vetänyt aikanaan mm. Fressillä. Tuolloin tästä tunnista korvaus oli 42 euroa ja arvonlisävero siihen päälle. Mutta tällä testillä sain reilun 40 euron sijaan yli 600 euroa, miten tämä on mahdollista?

Kaikki lähti puhtaasti siitä, että halusin vain testata miten live stream tunti voisi toimia, joten myin linkkiä treeniin 9 euroa kappaleelta. Paikan päällä treeneissä oli 8 treenaajaa minun sekä Eveliinan lisäksi, ja tämän lisäksi nettiyhteyden päässä olevat kotitreenaajat.
Treeniä varten olin vuokrannut tilan, jossa vedimme treenin, tämän lisäksi loin nettiin kassan, jonka kautta laskutus tapahtui ja Youtuben puolelle loin piilotetun linkin, jonka sai maksua vastaan ja mitä kautta pystyi...

Jatka lukemista...

Paranna myyntiä ja lisää yhteydenottoja

Yrittäjän pitää saada kauppaa ja yhteydenottoja, joiden avulla voidaan ruveta keskustelemaan kaupasta. Toinen vaihtoehto on myös tehdä suoraa kauppaa nettisivujen kautta, ja näiden viiden stepin pitää olla hallussa myyntisivuilla.

Usein näistä viidestä stepistä kohdat 4 ja 5 ovat vajanaisia, ja kohtaa 2 ei ole juuri kenelläkään! Kolmas kohta löytyy usein, mutta sitä ei ole esitetty kovin innostavasti. Kohta joka löytyy kaikilta on numero 1, mutta sekin kaipaa yleensä hiontaa. Näiden seuraavien vinkkien avulla rakennat nettisivuillesi toimivan konseptin.

 

1. Otsikko

Otsikon tehtävänä on herättää asiakkaassa ajatus: tuota minä haluan. Otsikossa pitää saman tien olla kuvaus lopputuloksesta tai kuvaus spesiaalista jutusta tai diilistä. Eli otsikko ei voi olla vain tuotteesi nimi. Kun asiakas sanoo, ”tuon minä...

Jatka lukemista...

Sähköpostimarkkinointi ja tagit

Karkeasti ottaen voidaan sanoa Frank Kernin keksineen behaviour behavioral dynamic responsen. Tällä tarkoitetaan sitä, että voimme sähköpostin avulla seurata kuka on klikannut auki meidän mailin tai kuka on klikannut mailissa olevaa linkkiä. Kun olet tekemisissä kasvotusten ihmisten kanssa, ja kerrot heille sinun tarjoavan tällaista ja tällaista asiaa, ihminen voi kertoa sinulle, että tästä toisesta olen kiinnostunut, mutta tämä toinen ei minua kiinnosta. Sama homma toimii myös ryhmässä: kymmenen hengen ryhmästä, kolme voi sanoa, että ovat kiinnostuneita kertomastasi jutusta ja loput seitsemän eivät ole kiinnostuneita. Tämän jälkeen voit kertoa kiinnostuneille enemmän asiastasi. Ajattele, jos voisit automaattisesti lähettää tämän saman informaation välityksellä niille ihmisille, jotka ovat kiinnostuneet...

Jatka lukemista...

Vinkit aivoenergiaan

palveluyrittäjä Dec 20, 2020

Vinkkejä aivoenergian boostaamiseen, eli miten kannattaa valmistautua tärkeään päivään kuten isoon koulutukseen tai työpäivään? Tämä toimii myös jos huomaat flunssan yrittävän iskeä päälle.

Ravinto ja nesteytys ovat tärkeässä roolissa, näiden kahden asian pitää olla hyviä. Emme voi mässäillä maito- ja viljatuotteilla, jos haluamme boostata aivoenergiaa.

Suosi ravinnon puolelta seuraavia asioita:
- vihreyksiä
- helposti sulavassa muodossa olevia ruokia
- yrttejä
- bulletproof kahvia

Ravinnon lisäksi hengityksellä on oma merkityksensä. Suosittelen tekemään 5-10 minuutin hengitysharjoituksen, jonka aikana saat parasympaattisen hermoston haltuun.

Yleisesti tärkeän päivän aikana: pidä itsesi rauhallisena, vaikka innostutkin asioista ja muista pieni läsnäolo...

Jatka lukemista...

Sain itseni kiinni todella huonosta ajattelutavasta

Kävin vuonna 2019 Kernin koulutuksessa, jonka aikana oivalsin, että olin ajautunut erittäin huonoon ajattelutapaan. En toivo kenenkään muun ajautuvan tähän tilanteeseen, joten haluan jakaa oman kokemukseni kanssasi.

Kun puhumme bisneksen kasvattamisesta, olin aikanani ajautunut tähän negatiiviseen ajatusmalliin, jonka mukaan koko ajan pitää tehdä isompaa ja isompaa sekä koko ajan parempaa tulosta. Käytännössä tämä ilmeni järjestämissäni workshopeissa seuraavanalaisesti. Ajattelin, että minun tulee koko ajan tehtyä enemmän ja enemmän myyntiä, sekä saada joka kerta yhä enemmän osallistujia kuin edellisellä kerralla oli ollut. Jos workshop ei synnyttänyt ennätys osallistujamäärää tai ennätys myyntiä, en ollut tyytyväinen. Jos johonkin workshoppiin oli osallistunut 30 osallistujan sijaan...

Jatka lukemista...

Salaisuus täyttymykseen

Puhuimme tästä asiasta yhdessä ryhmässämme; nykyään meillä on paljon ongelmia töissä, ongelmia stressin, ahdistuksen ja uupumuksen kanssa. Elämme kaaoksessa, jossa sinkoilemme joka suuntaan. Ja tämä kaaos on täyttymyksen vastakohta, mikä on iso ongelma. Erityisesti yrittäjillä tämä on iso asia, sillä olemme itse vastuussa niistä asioista, jotka ovat kaaoksen vastakohtia. Käsitellään tätä asiaa tänään yrittäjien näkökulmasta, sillä se on kaikista radikaalein näkökulma.

Mitkä asiat siten aiheuttavat kaaosta? Pitkät to do-listat – aina kun saat yhden asian tehtyä pois, kaksi tulee lisää. Tällainen tilanne aiheuttaa kaaosta ja ahdistusta, sillä emme ole kontrollissa. Samoin jos emme koskaan koe tunnetta, että olemme saaneet jotain valmiiksi, emme pysty kokemaan maaliin...

Jatka lukemista...

Markkinointikampanja – miten FB mainontaa kannattaa tehdä

Miten rakennetaan tehokas ja toimiva kampanja riippumatta siitä mitä olemme myymässä? Oma bisnekseni lähti kasvamaan silloin, kun lopetin ”musta tuntuu”-tavalla tekemisen. Tänään käymme läpi kohderyhmät, sisällöt ja tarjoukset.


Mitä eroa on kampanjalla ja yleisellä markkinoinnilla? Kampanjalla on aina alku- ja loppumisajankohta. Ensimmäisenä siinä tulee tehdä kohderyhmät.  

Kohderyhmä

Suosittelen, että teet kolme kohderyhmää:
K1 = kylmäkohderyhmä, joka valitaan mainostenhallinnasta esim. kiinnostuksen, iän, sukupuolen ja maantieteellisyyden kautta

K2 = sitoutuneiden kohderyhmä, joka on koostettu mukautetun kohderyhmän henkilöistä, jotka ovat olleet kanssakäymisessä FB-sivusi kanssa

K3 = jos olet aloittelija tai mainosbudjettisi on alle 500 euroa kuukaudessa, et tarvitse heti tätä kolmatta...

Jatka lukemista...

Miksi tykkäysten keräyskampanjat eivät toimi

Jos olet palveluyrittäjä, autat ihmisiä omalla osaamisellasi ja teet tällä tavalla bisnestä, on Facebook loistava mainoskanava siihen. Moni on valitettavasti saanut väärää ohjeistusta kuinka Facebookia tulisi käyttää. Eräs yksilöasiakkaani kertoi lukeneensa jutun, jonka mukaan tulisi tehdä sellaisia postauksia, joiden avulla vain kerätään tykkäyksiä eikä postauksissa ole linkkiä millekään nettisivulle. Tämän lisäksi arvonta on toinen, jota opetetaan käyttämään keinona, jonka avulla voidaan hankkia paljon uusia tykkääjiä ja seuraajia. Minkä takia nämä keinot eivät toimi? Yksinkertaisesti siksi, että tykkäyksiä ja seuraajia ei voi syödä eikä niillä voi maksaa vuokraa. Bisnes ei elä tykkäyksistä ja seuraajista. Nykyään on vain niin...

Jatka lukemista...

Suurin virhe, mitä palveluyrittäjät tekevät

Olen valmentanut kasvotusten satoja yrittäjiä ja verkossa vielä enemmän. Tämän päivän aiheena on suurin virhe, mitä palveluyrittäjät tekevät. Käytän tässä seuraavassa tekstissä esimerkkinä hyvinvointialalla yrittäjänä toimivaa henkilöä, joka on käynyt esimerkiksi Personal Trainer, urheiluhieroja tai fysioterapeutin koulutuksen. Kouluttautumisen jälkeen henkilö alkaa tehdä töitä ja saa asiakkaiden kanssa aikaiseksi hyviä tuloksia, mutta markkinointi ja talous tuottavat vaikeuksia, eli asiakkaita ei ole riittävästi ja raha ei liiku riittävästi tilillä.

Kun talous ei ole sillä mallilla kuin sen haluaisi olevan, saatetaan miettiä, että pitää kouluttautua vielä enemmän. Joten henkilö kouluttautuu esimerkiksi kahvakuulaohjaajaksi, ja jälleen kerran hän saa hyviä...

Jatka lukemista...

Hyvän verkkokurssin ABC – miksi toiset kurssit menestyvät ja toiset eivät?

Miten verkkokurssi kannattaa tehdä? Ja kannattaako verkkokurssia edes tehdä, kun niitä on niin paljon jo? Moni on saattanut tehdä verkkokurssin, mutta joutuu huomaamaan, ettei se myy. Itse olen vastaavasti myynyt noin miljoonalla eurolla verkkokursseja. Mitä asioita pitää ottaa huomioon, kun haluaa rakentaa toimivan verkkokurssin?

 

A. Ratkaisu ongelmaan

Jotta kurssi myy pitkäjänteisesti, pitää sen tarjota ongelma asiakkaan ratkaisuun. Ongelman pitää olla todellinen, arjessa oleva ongelma. Sinun pitää tehdä asiakasprofilointi. Aloitat kurssin suunnittelun siitä, mihin tarpeeseen kurssi rakennetaan.

Seuraavaksi sinun pitää tunnistaa mitä ihmiset haluaa, tunnistaa heidän pinnalliset ja syvät halut.

Näiden jälkeen voit suunnitella kurssin. Ja kurssi ei koskaan kerro sinusta, vaan se on matka, jonka aikana asiakas johdatetaan pisteestä A pisteeseen B.

 

...
Jatka lukemista...
Close

50% Complete

Two Step

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua.